Siirry pääsisältöön

Rahaa se vain on


Suomen kunnallispoliittinen keskustelu talousasioista on valitettavan taantunutta. Keskustelu velloo väsyneiden yksinkertaistuksien ympärillä: velkaannutaanko vai ei, nostetaanko veroja vai ei, investoidaanko vai ei. Tilinpäätöskauden päättyessä Suomen kunnan- ja kaupunginvaltuustot yhtyvät yhdeksi vaikeroivaksi kuoroksi. Tilinpäätöskirjan luvut tulevat olemaan historian huonoimpien joukossa 2019. Politiikan pitäisi antaa suuntaviivat strategiselle taloussuunnittelulle eikä myötäillä onnettomana, kun Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ”loppulasku” tipahtaa postiluukusta.

Onkin paradoksaalista, että julkisesta kuntataloudellisesta keskustelusta puuttuu terävyys. Poliitikot taittavat peistä muutamien kymmenien tuhansien eurojen menolisäyksistä, vaikka huomio pitäisi kiinnittää strategiseen talousjohtamiseen. Tämä on jokseenkin ymmärrettävää. On helpompi huolestua lähikoulun opettajapulasta kuin pohtia kuntakonsernin omavaraisuusasteen tasoa tai toimintatulojen ja -menojen välistä suhdetta.

Riippumaton talouspolitiikan arviointineuvosto arvosteli rankasti nykyhallituksen talouspolitiikkaa. Julkisia menoja kasvatetaan ilman tuloja, työllisyysohjelma puuttuu ja omaisuutta myydään lyhytaikaisten menojen kattamiseksi. Kun kansantaloutemme sakkaa, on kunnilla korostunut rooli palvelujen tarjoamisessa kuntalaisille. Valtionosuuksiin ei nähdäkseni enää ole luottamista.

Ehkä konkreettiset avaukset taloudellisen keskustelukulttuurin elävöittämiseksi kirvoittaisivat kommentteja. Lempäälässä voitaisiin keskustella esimerkiksi näistä kysymyksistä:
  • Tase ja sen läpikäynti: mikä omaisuus on kunnan strategian ja toiminnan kannalta välttämätöntä omistaa? Mitkä omaisuuserät voitaisiin myydä, jotta saisimme vapautettua pääomaa tärkeämpiin kohteisiin? Miten suhtaudumme vaikkapa kiinteisöleasingiin?
  • Velka ja sen luonne: mikä on kuntakonsernin tavoitteellinen nettolainojen taso suhteessa verotulopohjaan? Minkä luonteista velkaa on hyväksyttävää hankkia, mikä on suhtautumisemme velkaan? Miten varmistamme rahoituskustannusten maltillisuuden?
  •  Tulot ja niiden keskinäinen jakautuminen: miten suhtaudumme toimintatulojen ja -menojen suhteeseen? Mitä palveluita kuluttavien kuuluu maksaa niiden käytöstä? Onko verotuloille ja toimintatuloille jotain optimaalista suhdetta?
  • Vuosikate ja nettoinvestoinnit: kun nämä kaksi eivät kohtaa, niin onko tarkoituksenmukaista kasvattaa vuosikatetta vai pienentää investointitaakkaa? Mitkä keinot vuosikatteen kasvattamiseksi ovat pöydällä? Mitä uusia rahoituskeinoja voisimme hyödyntää?
  • Kunnallisverot ja niiden kasvattaminen: verotulot eivät tule ilman kunnan myötävaikutusta. Millä keinoilla voimme nostaa työllisyysastetta? Ovatko työllisyystoimet kunnan vastuulla? Mikä suhde kunnallisella tuloverolla ja kiinteistö- sekä yhteisöveroilla tulisi olla?
  • Kuntakonserni ja sen rakenne: mikä on strateginen tavoitteemme kuntayhtiöille? Mikä on niiden tarkoitus ja lisäarvo? Miten suhtaudumme tuottotavoitteisiin kuntayhtiöille? Mikä palvelutoiminta on tehokkaampaa yhtiömuodossa kuin liikelaitoksena?
Näkisin mielelläni, että esimerkiksi näitä kysymyksiä käsiteltäisiin valtuustosaleissa laajemminkin. Energiaa sallisi käytettävän myös talouspoliittisten kantojen muodostamiseen. Onko vaikkapa ajatus valtuustoryhmien yhteisistä talouspolitiikan ydinlinjauksista mahdoton?

Totti Hämäläinen
kunnanvaltuutettu (kok), tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja

Kuvahaun tulos: talous

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rasismi ei nauti lain suojaa

Julkisessa keskustelussa käytetään jatkuvasti rajua, leimaavaa kieltä. Myös paikallinen kuntapoliitikko on levittänyt avoimen rasistisia ja vihamielisiä viestejä julkisesti. Rasistiset kommentit ovat lähtökohtaisesti epäasiallisia ja epä-älyllisiä, mutta mahdollisesti myös lainvastaisia. Suomalainen lainsäätäjä on määritellyt rikokseksi lukuisia erilaisia toimia, jotka voidaan toteuttaa tekstiä ja ajatuksia jakamalla.
Sananvapaus on oikeudellinen käsite ja se ymmärretään usein väärin. Sananvapauden ydinsisältö on määritelty perustuslain 12 §:ssä: kaikki ihmiset saavat ilmaista, julkistaa tai vastaanottaa näkemyksensä kenenkään sitä ennakolta estämättä. Sen sijaan sananvapaus ei suojaa ääriliikkeitä eikä sen varjolla voi vapautua omien puheidensa seuraamuksista.
Lainsäätäjä on päinvastoin erikseen määrännyt, että puheilla voi olla seuraamuksia. Rikoslaissa on säädetty esimerkiksi julkisesta kehottamisesta rikokseen (17 luku 1 §), uskonrauhan rikkomisesta (17 luku 10 §) ja kiihottamisest…

What's in it for me?

Edellisviikon torstaina minulta kysyttiin englanniksi, miksi kummassa käytän aikaa poliittisiin luottamustehtäviin. Taustalla oli huomio siitä, että olen jo lähes kokoaikaisena työelämässä ja opiskelen täyttä häkää oikeustiedettä. Mitä hyötyä saan tästä urani tai elämäni kannalta? Kysymys tuli sen verran yllättäen, että en siltä seisomalta osannut antaa mitään kovin syväluotaavaa analyysia.

Asia jäi jäytämään. Siis "miksi".

Ulospäin poliittinen vastuunkanto ei näyttäydy erityisen hohdokkaana, olen kuullut. Kun joku haluaa jakaa näkemyksensä, yleensä kyseessä on jokin ongelma ja sen korjaaminen. Politiikka on vahvasti ongelmakeskeistä: haetaan niitä yhteiskunnan solmukohtia, joissa muutosta tarvitaan kaikista kiperimmin. Välillä olo on kuin huutokauppakeisarilla, joka ottaa vastaan erilaisia epäkohtia ja koittaa niistä valita sitten sen, joka vaatii eniten korjaustoimia.

Kun "ala" on ongelmakeskeinen, parhaiten pärjää se, jonka oma asenne on ratkaisuhakuinen. Aina s…